jugurttijäätelö, jäätelöohje

Jugurttijäätelöä ei voi vastustaa

ruoka | 7.4.2014

Tee helppo jäätelöherkku vain kolmesta raaka-aineesta: jugurtista, banaanista ja maapähkinävoista.

Viileistä keleistä huolimatta mieleni tekee välillä oikein täyteläistä jäätelöä. Raaka-aineet omatekoiseen jäätelöön löytyvät lähes aina keittiön kaapista, sillä rakastan yksinkertaisia jugurtista ja hedelmistä tai marjoista tehtyjä jädejä. Jopa pelkästä jäädytetystä banaanista soseutettu jäätelö maistuu, kun sekaan heittää vaikka kourallisen rouhittua raakasuklaata ja kanelia.

Tällä kertaa valmistin kotijäätelön yhdistämällä turkkilaista jugurttia, banaania ja ikisuosikkiani maapähkinävoita. Banaanisiivujen ja pähkinärouheen kanssa tarjoiltuna litra tätä herkkua hävisi kolmihenkisen perheeni suihin yhdeltä istumalta.

Tähänkin muuten sopisi sekaan se suklaarouhe – toisaalta, mihinpä ei sopisi!


Jugurttijäätelö banaanilla ja maapähkinävoilla

2 banaania

3 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita

3 dl maustamatonta turkkilaista jugurttia

+ halutessasi hieman hunajaa

Soseuta banaanit ja maapähkinävoi (ja hunaja) tasaiseksi seokseksi esimerkiksi blenderissä. Kauho kulhoon jugurtti ja kaada sekaan banaani-pähkinävoiseos. Sekoita. Kaada seos pakkasen kestävään astiaan. (Voit myös valmistaa jäätelön jäätelökoneella jäätelökoneen ohjeiden mukaan.) Pyörittele sekaan vielä noin ruokalusikallinen maapähkinävoita, jolloin saat jäätelöön rantuja. Laita astia pakastimeen noin pariksi tunniksi, sekoita välillä. (Huom! Mikäli pidät jäätelöä pakastimessa liian pitkään, se voi muuttua hieman jäähileiseksi.)

Tarjoile banaanisiivujen ja rouhittujen pähkinöiden kera.

Jugurttijäätelöstä voi tehdä huimasti eri variaatioita lisäämällä jugurtin sekaan esimerkiksi rouhittua suklaata ja raakasuklaajauhetta, mustikkaa ja kardemummaa tai mansikkaa ja keksinpalasia. Katso lisää herkkuohjeita esimerkiksi täältä. 

 

Virpi Mikkonen

Lue kaikki Virpin jutut täältä.

 

Virpi Mikkonen on toimittaja, hyvinvointiasiantuntija ja hyvän elämän eväistä kiinnostunut kirjoittaja ja kuvaaja, joka jakaa postauksissaan lempiruokaohjeitaan ja muita makupaloja asioista, jotka saavat hänet kehräämään. Virpin erikoisalaa ovat sokerittomat, gluteenittomat ja maidottomat reseptit, ekokauneus ja kaikenlainen huoleton hulmuaminen.